torstai 21. tammikuuta 2016

Voimaa puurosta

Kaurapuuro on niin suomalainen perusaamupala kuin olla ja voi. Itseäni -ja uskallan väittää ettei kovin montaa muutakaan- ei kuitenkaan pelkkä aamupuuro pidä kylläisenä pitkään. Jo tunnin kuluttua alkaa olla nälkä ja tehdä mieli kaikenlaista naposteltavaa. Puuron lisäksi aamulla on aivan pakko syödä jotain proteiinipitoista, itse syön usein maitorahkaa (puuron seurana, en yhdessä). Fitnesspuuroa eli raejuuston sekoittamista kaurapuuron joukkoon olen kokeillut muutaman kerran todeten että hyi. Ne eivät vain yksinkertaisesti mun mielestäni sovi yhteen.

Tuossa yksi päivä mietin mitä sitä voisi sekoittaa kaurapuuroon, jotta siitä tulisi proteiinipitoisempi ja nälkä pysyisi kauemmin poissa...



Vastauksena kysymykseeni tuli niinkin helpossa proteiinipommissa kuin kananmunassa. Kananmunaa on tullut syötyä keitettynä ja paistettuna, miksen kokeilisi sitä puurossakin? Yleensä teen kaurapuuron aamuisin mikrossa aikaa säästäen, ollessani kipeänä kotona oli aikaa tehdä ihan kunnon perinteinen kaurapuuro liedellä. Sekoitettuani kaurahiutaleet veteen lisäsin mukaan yhden kananmunan rakenne rikottuna. Kymmenisen minuutin kuluttua lautasellani oli annos ruususuolalla maustettua ja miedosti kananmunalta tuoksuva annos puuroa.

Tuunattu kaurapuuroni ei kuitenkaan maistunut kananmunalta, vaan aivan tavalliselta veteen tehdyltä kaurapuurolta. Nyt päästin kyllä pienen valheen. Itse asiassa kaurapuuroni maistui astetta paremmalta, sillä kananmuna antoi aamupalalleni jotenkin täyteläisemmän ja kermaisemman suutuntuman. Söin tämän puuron lisäksi aamulla vain porkkanan ja klementiinin, mutta pysyin lounaaseen asti kylläisenä. Ilman että teki mieli napostella mitään ylimääräistä. 

Uskallatteko tekin kokeilla?


Voimaisaa viikkoa kaikille!

7 kommenttia:

  1. oon nii samaa mieltä!! raejuusto puurossa on hirveen makusta, ja kananmuna sopii kyl paljo paremmin ja antaa hyvän maun :)sul on hyvii ohjeita täällä, tykkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh hyvä etten ole ainoa joka inhoaa tuota raejuustoa puuron seassa! Ja ihanaa jos mun reseptini innostavat kokeilemaan :)

      Poista
    2. sun reseptit on musta just hyviä ja suht helppoja toteuttaa, näin opiskelijallakin on varaa :)! tost aiemmasta postauksesta ni miten toi raakasuklaa eroo normisuklaasta sun mielestä? heei mul on muute kans blogi täs vähä aikaa sitte perustettu, jos haluut lueskella www.johannaannika.blogspot.fi

      Poista
    3. Opiskelijalta opiskelijalle! Raakasuklaa eroaa tavallisesta sen teon suhteen (ei kuumenneta, kaikki aineiden hyödyt ei tuhoudu toisin kuin kuumennettaessa), siinä ei myöskään ole mitään emulgointiaineita eli ns puhdasta suklaata. Pohjimmiltaan selviää kolmella ainesosalla! Maun suhteen mun mielestä raakasuklaa eroaa siinä, ettei se ole aivan yhtä makeata (tietty makeutta voi säätää itse) ja se sulaa suussa aivan kirjaimellisesti. Siksi sitä säilytetään vaikkapa jääkaapissa, koska huoneenlämmössä ne ainesosat alkaa sulamaan. Esim mä erehdyin laittamaan muutaman palasen hieman lämpimälle lautaselle niin se alkoi sulamaan aivan heti!
      Raakasuklaakin on opiskelijabudjettiin sopivaa muuten. Jos käyttää muutenkin kookosöljyä niin kolmasosa aineista on jo kotona. Raakakaakaojauheen voi vaihtaa vaikka van houteniin (perusleivonnassa käytettävään kaakaojauheeseen) jos sitä kotoa löytyy. Sitten voi ostaa vaan sen kaakaovoin esimerkiksi Ruohonjuuresta, jossa pienin pussi on muistaakseni 150g.

      Poista
  2. Mie sain kerran yhdeltä lukijaltani vinkin "marenkipuuroon". Eli valkuainen tai pari vaahdoksi ja nostellaan puuron hauduttua sen joukkoon. NOAIETTÄ!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko puurolla väliä esim onko kaurapuuroa tai mannapuuroa? Ja onko puuro jäähtynyt? Kuulostaa niin hyvältä idealta, että voisin joku päivä toteuttaa sen!

      Poista
    2. Väliä on vain sillä, että nostelee ja sekoittaa valkuaisvaahdon kevyesti joukkoon eikä runttaa hirveen kovalla ranneliikkeellä ;) Näin on ainakin tähän asti toiminut!

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)