sunnuntai 30. elokuuta 2015

Elokuun Insta

Ajattelin aloittaa kuvapostaussarjan, jossa kuukauden lopussa julkaisen täällä blogini puolella muutamia otoksia kuluneen kuukauden varrelta. Tässä Instagram kuviani elokuulta!

Minut löydät instasta nimimerkillä @turunennoora

Paiskin töitä koko kesän ja ensimmäisen kesäloman otin duunista vasta elokuulle. Se oli hyvä syy posauttaa skumppapullo auki ja fiilistellä silloin tulevaa Kyproksen matkaa!

Vaikka tämä kesä onkin ollut kehnoin puutarhan kannalta pitkään aikaan, pääsin kuitenkin nauttimaan kesäkurpitsoista elokuussa. Olen vaihtanut päivällisellä perunat kesäkurpitsoihin ainakin siksi aikaa kun niitä itse omalta pihaltani saan noukittua.

Elokuu ei olisi mitään ilman mustikanpoimintaa! Jotenkin jäin kiinni kun väitin etten ollut paljoa mustikoita keräämisen aikana syönyt...

Serkkutytöille vein raikkaan värisiä ruusuja ripillepääsyn kunniaksi.

Paikkakuntani Wuosisatamarkkinoiden ehdoton kohokohta: Paistetut muikut valkosipulikastikkeella. 
Ilman mitään muuta. Tuli syötyä jokaikinen muru!

Aamulenkit koirien kanssa Suomen kesässä: Pipo on pop! Häkellyttävää kuinka aamuisin on saanut kerrospukeutua ja päivisin on ollut ihanan lämmintä. Itse kyllä olen niin kaivannut intiaanikesää, onneksi pääsin tänä vuonna käymään Kyproksella...
New do! Puoli vuotta olin puhunut kampaajani kanssa kuinka olisi kiva kokeilla poikkaista hiukseni oikein kunnolla. Tällä viikolla kampaajan penkkiin istuessani tokaisin, että nyt poikkaset sen letin vaikka mitä sanoisin. Ja nyt se on lyhyt!

Tämä Elokuun Instan osalta, palaillaan! :)

perjantai 28. elokuuta 2015

Kookosöljystä

Kookosöljy. 

Sitä voi käyttää niin ruoanlaittoon, leivontaan, hiuksiin, iholle... Mahdollisuuksia tuntuu olevan loputtomasti. Pitihän sitä sitten itsekin sortua ostamaan itselleen tuota ihmeainetta. Jotenkin olen yleensä vierastanut kookoksen makua ruuissa, mutta kun muutaman kerran paistoin banaanilettuja kookosöljytilkassa, aloin itse asiassa pitämään mausta. Kesällä sitten kokeilin kookosöljyä aurinkovoiteena kun en pitkää aikaa auringossa viettänyt (ihollani on taipumus palaa helpommin kuin ruskettua ilman asianmukaisia varustuksia). Se todellakin suojasi, eikä ihoni punoittanut auringonoton jälkeen. Lisäksi sain oikein silkkisen pehmeän ihon!


Mitä kookosöljypurnukka ja lattekuppini tekevät pöydällä vierekkäin sitten? Kookosöljyn sanotaan antavan koostumuksensa takia lisää energia, auttavan vastustuskykyä ja nopeuttavan aineenvaihduntaa. Toisin sanoen tämä on hyvää rasvaa, joka ei lihota vaan auttaa rasvanpoltossa. Heinäkuun alussa aamiaisella lattekuppiini sujahtikin ensimmäisen kerran hieman kookosöljyä sekaan. Kaikkeahan kannattaa kokeilla.

En tehnyt tätä täysin oikeaoppisesti - kahvi kun pitäisi kaataa kuumana tehosekoittimeen - vaan lusikan kanssa sekoittelin öljyn kuuman kahvin sekaan. Tuloksena oli kermaisen tuntuinen ja hivenen makea latte. Ei paha varsinkaan kun en käytä sokeria latten seassa ollenkaan. Ehkäpä joku päivä uskallan viimein kokeilla pelkkää espressoa kookosöljyn avulla.


Tästä lähtee rasvan palaminen hurjaan kasvuun!
(huomatkaa lauseen ironinen luonne)

Lähteet:

perjantai 21. elokuuta 2015

Juice away

Tämä oli jälleen näitä perinteisiä ostoksiani, joita mietin vuoden verran ennen kuin päätin ostaa kyseisen asian. Yleensä tulee tehtyä hetken mielijohteesta tai pienen miettimisen jälkeen ostoksia, mutta välillä mulla on tapana jumittua miettimään joitain tärkeitä ostoksia pidemmäksi aikaa. Esimerkiksi espressokoneen hankkimista mietin hartaasti ja pitkään. Pitkä pohtiminen tuotti tulosta, sillä päivääkään en ole ostostani katunut!

Pidemmän aikaa mielessäni oli pyörinyt ostaa itselleen kone, jolla saan oikeasti kunnon mehua hedelmistä ja vihanneksista. Tuoreita aineita keittämällä kun hyvät ainesosat katoavat ja kauppojen mehuista ei välttämättä edes ole tuoreita aineksia. Siitä lisätyn sokerin määrästä puhumattakaan... Näinpä siis keittiöni täydentyi syntymäpäivieni aikaan Philipsin mehulingolla.



Vihanneksista ja hedelmistä mehulingolla mehua tehdessä on se hyvä puoli, että niiden kaikki hyvät ainesosat mm. vitamiinit saa nopeammin kropan käyttöön. Kuitu tosin jää pois tässä vaiheessa, mutta jos huolehtii kuidunsaannista muuten niin tämä ei ole ongelma. Tietenkään ei kannata alkaa juomaan ainoastaan pelkkää mehua joka päivä, mutta tällä tavalla saa päiväänsä hyvänmakuisen vitamiinipommin!

Miten mehulinko sitten toimii? Käytän tässä esimerkkinä ostamaani Philipsin HR1855 Juiceria (700 W).

Käytettävät vihannekset, hedelmät ja marjat pestään. Kuorimaan ja muuten perkaamaan ei tarvitse ryhtyä muuta kuin osia mitä et normaalisti söisi esim. appelsiininkuoria. Muuten kaiken voi laittaa mehulinkoon kuorineen ja siemenineen.


Mitä isompi syöttoaukko, sen isomman kappaleen voit laittaa koneeseen. Philipsin mehulinkoon mahtuu kokonainen omena eikä pilkkomiseen kulu turhaa aikaa! Mitä enemmän kappale sisältää nestettä, sen nopeammin se mehustuu. Painamalla voi avittaa mehustusta, mutta liikaa ei pidä painaa jotta saa erotettua mahdollisimman paljon mehua.


Mehulingolla erotetussa mehussa on aivan erilainen tekstuuri, maku, tuoksu ja ulkonäkö kuin kaupan mehuissa. Päälle tulee kunnon "vaahto", jonka olen sekoittanut mehuun mukaan.


Philipsin mehulingoissa on lisäksi QuickClean-toiminto. Mehulinko laitetaan tyhjänä käyntiin ja suuosaan lasketaan puolisen litraa vettä. Veden valuessa kaatonokasta ulos sisäosat esipuhdistuvat. Mehulinko on näppärä laittaa osiin ja puhdistaa. Kuivamassa lähtee helposti irti roskiin tai kompostiin.


Kuinka monelta löytyy jo mehulinko kotoa? 
Sainko jonkun innostumaan mehulingon hankkimisesta?

tiistai 18. elokuuta 2015

Kypros 2015 Part 2

Tuli niin haikea fiilis kun selailin äsken Kyproksen reissun lomakuvia läpi. Kaksi viikkoa sitten vietin ensimmäistä päivääni Kyproksen Pafoksessa. Tähän aikaan taisin itse asiassa makailla uima-altaan reunalla ja käydä välillä viilentymässä vedessä. Suomen kesän vaihtuminen reippaasti 40 asteen lämpötilaan oli aikamoinen shokki, mieluinen sellainen tosin.

Lomaan kuului paljon auringonottoa (suojakerroin 50!) sekä uimista. Suomessa en tainnut kertaakaan tänä kesänä edes uida... Kulttuurista tuli nautittua sekä nähtävyyksien että ruuan muodossa. Loman alussa käytiin ihailemassa Kuninkaiden hautoja, loppupuolella tarkastettiin Pafoksen eläintarha sekä ihailtiin Mosaiikkeja. Välimeren ruokakulttuuri on aivan mieletön! Yritin joka ilta maistella erilaisia paikallisia ruokia. Taisin samalla saada inspiraation kokeilla kyseisiä ruokia täällä kotonakin.

Koska kuvat kertovat enemmän kuin sanat: Tässä kuvia Kyproksen matkaltani!

Kukat olivat niin kauniita Kyproksella. 
Paljon tulikin niistä napsittua kuvia, tämä kukka on lemppparini!

Stifado eli hyvin mureata nautaa. Suurin osa annoksista sisälsi sekä perunaa että riisiä mikä lienee suomalaisesta hassulta. Tämä on kuitenkin maassa tapana, peruna on vain lisäke.

Hotellista ei ollut pitkä matka merelle.

Kuninkaiden haudat oli heti ensimmäisten nähtävyyksien joukossa joita mentiin katsomaan. Pitkään jaksoi ihailla kuinka tälläistä on saatu aikaan jo muutama tuhat vuotta sitten.

Baklava= paras jälkiruoka ikinä. Tuhatlehtileivosta siirapilla ja pähkinöillä. Viimeisimmästä baklavasta oli jo vuosia aikaa joten hyvin mielin söin pari tälläistä. Muutenkaan en kaloreita lomalla laskenut, jos teki mieli juoda siideriä aamupalalla sen tein.

Eläintarhan ehdoton vetonaulani mun suhteen oli norsu, mikäs muukaan!

Kun sulkee silmänsä voi kuvitella miltä tämä on näyttänyt juuri valmistuttuaan. Kelpaisi minulle asunnoksi, hetkeäkään ei tarvitsisi miettiä sitä.

"Pieni" teatteri.


Toinen kunnioituksen aihe muinaisia ihmisiä kohtaan: Pafoksen Mosaiikit.
Nämä Unescon kohteet on tehty ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. Osa mosaiikeista oli geometrisia, osa kuin maalauksia. Yhtä kaikki henkeäsalpaavia.
Ja arvatkaa vaan haluanko minä myös päästä tekemään tuollaisia?!

Jälleen niitä aivan ihania kukkia. Kunpa niiden tuoksun saisi välittymään näistä kuvista!

Kerran piti päästä kunnolla katsomaan auringonnousua. Hipsin itsekseni ulos ennen aamukuutta ja kiertelin satamaa ensimmäisten auringonsäteiden noustessa taivaalle. 

Jos mietitte seuraavaa matkakohdetta, kannattaa Kyprosta harkita hyvin vakavasti!
Täydellinen paketti niin lepäämistä kuin aktiviteetteja, kulttuuria sekä hyvää ruokaa. Ystävällisistä ihmisistä unohtamatta :)

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kypros 2015 Part 1

Viimeisimmässä postauksessani ilmaisin lähteväni lomailemaan Suomeen verrattuna hieman lämpöisempään paikkaan. Kyseessä oli yllätysmatka kaverille, joten silloin en vielä voinut paljastaa kohdetta. Nyt on kuitenkin päästy jo takaisin Suomeen joten voin paljastaa kohteen: Kyproksen Pafos. 

En ollut ollut matkoilla etelässä sitten vuoden 2011, joten kyseistä viikon lomaa olin odottanut jo alkuvuodesta asti. Oli lisäksi mukavaa päästä viettämään kunnon kesää tänä vuonna. Sitä nimittäin piisasi, sillä tämä kesä oli ollut kuumin vuosikymmeniin Kyproksella ja itseasiassa saapumispäivämme tiistai 4. oli kuumin päivä koko kesänä. Sinne se kaikki kuuma ilma on tuntunut juuttuneen koko kesäksi eikä tänne pohjolaan olla sitä saatu!

Koska saavuin takaisin vasta eilen iltapäivällä, en ole sen enempää jaksanut selailla lomakuvia. Tämä päivä kun on kulunut lähinnä ensi vuoden koulukalenteria rakennellen ja pyykkiä pesten, voitte vain kuvitella viikon hikipyykin määrää - ja tuoksua...! Ostoksiani ajattelin sen sijaan esitellä tänään. Ne kun oli aivan pakko saada kerättyä esille huoneeseeni ;) Ostoksissani yritin keskittyä käyttötavaraan, muutama pakollinen koriste löysi tiensä mukaani kuitenkin.

Pieni Kypros-ruukku. Pinkki tottakai.

Olen ottanut tavaksi kerätä ulkomaanmatkoiltani shottilasin tai kaksi per kohde. 
Nämä ihanuudet päätyivät tällä kertaa mukaani!

Maantieteilijä ei voinut jättää näin ihanaa laukkua kauppaan...

Korvakoruvarastoni täyttyi näillä ihanilla koruilla neljän parin verran.

Paikasta muistuttavia käyttötavaroita:
oliiviöljypohjaisia tuoksuvia saippuoita ja Cyprus-pikkupussi.

Samaan norsuaiheiseen sarjaan kuuluva laukku ja pienempi pussukka.

Jotenkin huomaa, että olen tykästynyt norsuihin kenties? 
Norsufiguuri ja norsukynttilöitä (jotka ovat liian söpöjä poltettavaksi!).

Jatkossa postausta mm. lomakuvistani kunhan saan ne ladattua koneelleni! :)

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Iloinen lomalainen

Eilen tasan kello kaksitoista sanoin heipat työkavereille ja suuntasin viimeinkin ensimmäiselle lomaviikolleni koko kesänä. Yleensä olen pitänyt lomat jo aikaisemmin, mutta tänä kesänä päätin pitää ne vasta elokuussa (eräästä syystä josta tulette myöhemmin kuulemaan!). Eipä ole näillä keleillä haitannut olla töissä... Toisaalta nythän on luvattu helteitä ensi viikolle. Jospa se Suomen kesä yllättäisi!


Sattuneesta syystä olen vasta nyt päässyt nauttimaan jo perinteeksi mulle muodostuvasta kesäkurpitsasadosta. Kurpitsanalkuja näyttää kuitenkin piisaavan joten määrällisesti en ehkä jää pakkaselle muihin vuosiin verrattuna. Ensimmäiset kesäkurpitsani nautin voissa paistettuna ja tuoreella rosmariinilla maustettuna. So simple, so delicious.


Seuraavan satsin paistamisessa aion kuitenkin kokeilla kookosöljyä, siitä voi tulla ihan mielenkiintoinen vivahde niihin. Leivitettyjä kesäkurpitsoita ja kesäkurpitsaveneitä viime vuosien tapaan on tietysti aivan pakko saada. Tänä vuonna ajattelin lisäksi kokeilla kesäkurpitsaa spagetin tavoin. Hyväksi koettuja reseptejä otan tietenkin ilomielin vastaan

Tämän kesän "ensimmäisiin" kuului omalta osaltani myös mansikoiden itsepoiminta. Kyllä. Aiemmin olen noutanut mansikkani torilta siis. Muutaman vuoden ajan olen tuuminut meneväni mansikkaan, mutta muistanut tämän vasta kauden mentyä ohi. Nyt olen kerännyt itse päälle 15 kiloa! Huomenna lähden metsästämään mustikoita ja kantarelleja (näitä en koskaan ole muualta kuin metsästä hakenut).



PS. Lähden lomailemaan Suomea hieman lämpöisempään paikkaan, 
joten blogi jää kesälomalle vähäksi aikaa. 
Hyvää kesän jatkoa kaikille! :)