perjantai 27. helmikuuta 2015

Lounas on the go

Usein on sellaisia päiviä, että sitä vaan säntäilee paikasta toiseen koko päivän. Tiesittekö muuten, että tutkimusten mukaan multitasking on itse asiassa pahasta eikä tee ihmisestä tehokasta? Itselläni kiireiset päivät menevät hyvin usein kaavalla koulusta töihin tai töistä kouluun. Pyrin usein tekemään eväät mukaan, esimerkiksi kaurapuuroa termospulloon. Joskus ei kuitenkaan jaksa tai ehdi.

Ilman eväitä matkaaminen ei ole itselleni ainakaan kovin hyvä idea, sillä silloin on vaikea vastustaa kiusausta ostaa jotain epäterveellistä kuten suklaapatukkaa tai pasteijaa. Tunnustan olevani ehkä pieni stressisyöjä (okei välillä vähän suurempikin)... Ja let's face it: Nuo ovat halpoja ja pitävät verensokerin yllä pienen aikaa. Kuitenkin kun  ns. muistaa pitää järjen päässä kaupassa nälkäisenäkin niin terveellisiä, helppoja ja halpoja välipaloja ja lounaita löytyy. Juuri sellaisia, että ne voi kiireessä hakea kaupan hyllyltä ja syödä matkalla.

Tässä muutama tuote joita olen ottanut mukaan kiireisinä päivinä!


Arlan proteiinirahkapirtelö


Kolmen desilitran kokoisia rahkapirtelöitä on sekä maustamattomana että mansikka-lime ja vadelma-granaattiomena mauissa. Runsaisiin annoksiin ei ole lisätty ollenkaan sokeria, proteiinia löytyy 24 g/annos. Ei tarvita kuin kunnon ravistus, pilli (sisältyy pakkaukseen) kannen läpi ja nauttimaan. Itse olen maistanut vain kuvassa olevaa mansikka-limeä. Täytyy sanoa, että olin hieman pettynyt makuun sillä olin odottanut sen olevan mansikkaisempaa. Hyvää pirtelö kuitenkin oli, tuntui kun olisi juonut jäätelöä! Josta tulikin mieleeni, tuotahan voisi kokeilla DIY frozen jogurttina...


Valion raejuusto


Näitäkin löytyy kahta erilaista: Raejuusto hedelmillä & siemenillä ja raejuusto juureksilla & siemenillä. Hedelmäversio lähti mukaani kun lähdin luennolta töihin. Hyvä ja toimiva idea tämäkin, lusikka ja "täytesekoitus" löytyy kannesta ja annos on valmis alle minuutissa. Mutta miksi oi miksi noiden kuivattujen hedelmien piti olla sokeroituja? Oli aikamoisen makeaa syödä tuota! Ilman sokeria olisi ollut parempi. Ehkäpä tuo on parempi terveellistä herkkuvälipalaa halutessa ja muuten syödä juureksin & siemenin koristeltua raejuustoa.


Juuri täydellinen menu bussimatkalle :)

Nyt viikonlopuksi unohdetaan kaikki kalorien laskemiset kun lähden lauantaina laivalle kaveriporukan kanssa. Buffet ja tax free here I come!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Lunch from USA

Kävin USAssa parisen vuotta sitten siskoni ollessa siellä vuoden verran. Kuten arvata saattaa tulin kotiin matkalaukut täynnä tuliaisia. Lisäksi sain "ekstrana" tavaraa Yhdysvalloista mm. joululahjoina. Tavaraa oli Victoria's Secretin tuotteista vaatteisiin ja kirjoihin. Vaikka tuoksut ja cupcake ohjeet ovatkin aivan ihania niin kaikista käytännöllisin ovat olleet nämä:


Smart Planetin  collapsible lunch box.

Silikonista valmistettuja "lounaslaatikoita" on monta eri pirteää väriä ja kokoa. Itseltäni löytyy kaksi isoa laatikkoa sinisenä ja vihreänä sekä pieni pinkki laatikko. Isommissa on muutama erillinen lokero, joten lounas tai päivällinen on helppo pakata ilman että esim. punajuuri värjää kaiken tai rapsakat krutongit kostuvat.  Silikoniset vuoat voi laittaa mikroon (huom. kannet eivät kestä mikroa!) ja mikä parasta: ne voi taittaa kasaan kun ne eivät ole käytössä.


Tältä näytti mun lunchboxini sisältö tänään! :)

Jos et ole piipahtamassa Usaan tässä piakkoin niin kyseisiä lounaslaatikoita voi tilata Smart Planetin sivuilta tai Amazonin kautta (laita hakusanaksi smart planet lunch box).

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Laatuaikaa & shoppailua

Lauantaista asti aika on mennyt kuin siivillä. Syy siihen on se, että hiihtoloman ansiosta olen päässyt viettämään aikaa serkkujeni kanssa. Serkkuni tulivat siis viettämään luokseni pidennettyä viikonloppua lauantaina ja lähtivät eilen tiistaina. Taattua laatuaikaa joka ikinen minuutti siis! Käytiin keilaamassa, syötiin ulkona, katsottiin elokuvia ja naurettiin rutkasti. Jälleen kerran yksi plussa lisää omakotitaloasumiselle: Voi nauraa keskellä yötä aivan sekopäisesti eikä kukaan tule valittamaan.

Lisäksi tuli hieman shoppailtua. Perjantaina tullut palkka kun poltti taskussa niin pitihän siitä päästä eroon...

Puoliksi tuo on totta. Se että palkkapäivä oli perjantaina siis! Serkkutyttöjen seurassa vaan on niin mukava kierrellä kauppoja ja juoruta niitä näitä samalla kun selailee tarjontaa.

Kookengän alesta löysin keinonahkaiset nilkkurit. Pohjat eivät ole aivan sileät, joten näillä pystyy kävelemään liukkaallakin kelillä. Sen verran ohuet ne ovat että niitä pystyy hyvin käyttämään myös viihteelle lähtiessä viikonloppuisin. Ei enää Converseja baariin!

 H&M aletankoja jälleen selaillessani löysin sattumalta aivan ihanan pitkän sinisen hupparin. Edessä käsille iso tasku ja hupussa ihanan pehmeä valkoinen sisus. Koristeena ihana kirjailtu W-kirjain. Ostin lisäksi H&M pitsiset sukkahousut. Saa nähdä kuinka kauan aikaa kestää ennen kuin ehdin hajottamaan ne...   

Koruvarastoja täyttelin sekä Vero Modasta ostamillani korvakoruilla, että H&M kultaisilla rannekoruilla ja sormuksilla.

Tälläisiä ostoksia tällä kertaa. Mitä mieltä olette?

tiistai 10. helmikuuta 2015

Uutuus maitorintamalta!

Kaupassa päivittäistavarapuolella töissä ollessa saa jatkuvasti tietoa uutuustuotteista. Itse törmää uutuuksiin vaikkapa mainoslehtisiä selatessa, välillä tietoa tulee ihan asiakkaiden suusta  kun tullaan kysymään "näin eilen tuotteen X mainoksen televisiossa, olisiko teillä sitä?", mutta useammin niihin törmää kyseisten tuotteiden ilmestyessä hyllyyn. Uteliaana yksilönä haluan lukea tuoteselosteet läpi ja yleensä vielä ostaa ja maistaa tuotetta. Onhan se hyvä tietää millaista tavaraa on asiakkaille myymässä eikös se näin mene?

Valio on lanseerannut maitohyllyyn maailmalla laajaa huomiota saaneen, mutta meille suomalaisille mielenkiintoisen uutuuden - Kefir nimisen pehmeän pirskahtelevan välipalajuoman:


"Valio Kefir LGG® välipalan juuret ovat Kaukasuksella, missä kefiiriä on valmistettu tuhansia vuosia. Nykyään kefiiri on suosituinta Venäjällä ja Itä-Euroopassa, ja viime vuosina se on noussut trendituotteeksi USA:ssa. Kefiirin kysyntä kasvoi USA:ssa viime vuonna tuntuvasti, ja sen uskotaan kehittyvän kreikkalaisen jogurtin kaltaiseksi hitiksi erityisesti terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Tuote herättää kiinnostusta nyt myös läntisessä Euroopassa."

Välipalajuomaa löytyy maustamattomana, persikan tai vadelman makuisena. Kefiriä voi Valion mukaan juoda sellaisenaan, sekoittaa sen esim. mysliin tai käyttää smoothien joukossa. Se sopii niin aamu- kuin välipalaksi, kiireiselle ihmiselle siis aivan mainio juoma. Lisäksi laktoosittomassa Kefirissä on vatsalle hyvää tekevää LGG-maitohappobakteeria. Eikä siinä ole yhtään lisättyä sokeria! Tämän perusteella kuulostaa hyvin vahvasti seuraavalta hitiltä!

Entäs se maku sitten? Se ei ollut jogurttimaista eikä piimämäistä. Paremmin en osaa sitä kuvailla kuin Valion sanoin: pehmeää ja pirskahtelevaa. Ja erittäin hyvää.

Kannattaa siis kipaista hakemassa maitohyllystä Kefiriä omaan jääkaappiinsa!

torstai 5. helmikuuta 2015

Tortilloja!

Joskus mä olen ihan sitä mieltä, että jos pitäisi valita yksi asia mitä syö niin mä voisin syödä pelkästään maapähkinävoita. Ajatelkaa nyt miten hyvässä suhteessa hiilaria, proteiinia ja hyviä rasvoja! Syön maapähkivävoita kausittaisesti enemmän tai vähemmän. Toi enemmän kausi on kyllä suurimman osan ajasta päällä. Mutta kun se vain sopii ihan kaikkeen!

Kiinalaiseen ruokaan tai 
riisikakkujen päälle tai 
banaanilettujen päälle tai
tuorepuuroon tai
itsetehtyihin kekseihin tai
suklaan kanssa... 

Tai tortilloihin!


Tortilloista, banaanista ja maapähkinävoista syntyy yllättävän täyttävä annos ja vieläpä nopeasti. Pannun kuumetessa ehtii voitelemaan yhden tai kaksi tortillaa maapähkinävoilla ja viipaloimaan väliin banaania (muutama täppi Nutellaa välissä ei ole pahasta!). Muutama minuutti pannuilla molemmin puolin kunnes pinnat ovat kullanruskeita ja voila valmista!

Minkälaisia maapähkinävoireseptejä teillä on?