tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kesä on porrastreenin parasta aikaa

Olin ajatellut juoksun alkavan sujumaan kun pääsen koulusta kirmailemaan kesälaitumille. Kun ei tarvitse enää olla nenä kiinni kirjoissa niin johan luulisi juoksujalan vipattavan. Mielikuvieni innostus on tähän mennessä riittänyt peruslenkkeilyyn. Eipä tuo Suomen kesä ole houkutellut niin hirveästi ulkoilemaan. Oi niitä viime kesän ihania aurinkoisia kelejä, joiden aikana askel suorastaan liihotteli asvaltin yläpuolella...

Ulkotreenit eivät kuitenkaan ole jääneet vähäisiksi, sillä ulkoilmasta on tullut jo muutaman kerran nautittua oikein kunnolla porrastreenien yhteydessä. Jostain syystä minä ja hyvä ystäväni Minna ollaan molemmat saatu päähän että "rapputreenit on ihan huippua" ja ollaan pingottu hyväksi havaitun paikan rappuja yksin ja yhdessä. Ensimmäisen kerran jälkeen en pystynyt kunnolla kävelemään puoleen viikkoon. Tämän jälkeen ei ole jalat aivan samanlaiseen jumiin menneet. Todennäköisesti koska tajusin puoli viikkoa ensimmäisen porraspyrähdyksen jälkeen kompressiösäärystimien olevan kova juttu treeniä tehdessä ja ilman niitä en sen jälkeen ole porrastreenejä tehnyt. Kiitos Zero Point!

Tämänpäiväisen treenin yhteydessä kehiteltiin Minnan kanssa muutamia (meille) uusia liikkeitä. Ne soveltuvat perus portaidennousun lomaan tai ihan vain omaksi treenikseen. Näillä saa varmasti lisäpotkua portaisiin tai ainakin sen jälkeiseen olotilaan!

  • Portaalle astuessa ojenna takana olevaa jalka suoraksi ja nosta sitä ylös pakaraa aktivoiden. Tasapainoharjoitusta voi lisätä koskettamalla kädellä paria rappua ylempänä olevaa porrasta.
  •  Tee samoin kuin äsken mutta pelkän jalan ojentamisen ja noston sijaan jatka liikettä tuomalla jalka sivulle ja seuraavalle rapulle.
  • Tule rappuset alas hyppimällä ja kyykäten. 


Portaita juokseminen on ihan kivaa yksin sadesäälläkin. 
Parasta se on kuitenkin hyvässä seurassa! 

2 kommenttia:

  1. Raput on kyllä parhautta! Sinne lähteminen aina jotenkin vähän kehtuuttaa, noustessa on sellainen olo et miks hitossa tulin tänne mut treenin lopussa miettii et onneks tulin! :D Kävin itse asiassa just äsken portaissa ja sinne oli ilmestynyt (viimein!!) kyltti portaiden huonokuntoisuudesta...katotaan onko ne vielä ensi kerralla kasassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se lopun fiilis minkä takia sitä tekee! Ensi rapun kohdalla oot ihan että mikä vvv mua vaivaa, muutama rappu ylempänä ihana fiilis ja viimeisillä rapuilla et pysty ajattelemaan muuta kuin äläkaaduäläkaaduäläkaadu.
      Heh sä oot rampannu niin paljon niitä rappuja että on kuluneet ;)

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)