sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannusviikko

Juhannusviikko on ohi kunnialla. Alkuviikko meni töissä, voitte kuvitella että tällä viikolla oli töitä kaupassa oikein rutkasti. Välillä sitä miettii ihmeissään kuinka oikeasti ihmiset tuntuvat sekoavan erilaisten vapaapäivien alla. Jos on tulossa paljonkin porukkaa kylään ymmärrän kyllä suuret ostokset, en kuitenkaan käytöstapojen unohtamista. Onneksi tämän vuoden juhannuksena oli liikkeellä hyvin paljon mukavia ihmisiä :)

Pitkät työpäivät olivat jo sinänsä kunnon hikitreeniä. Työpäivien jälkeen maistuivat kunnon päikkärit. Perjantaina tulikin vedettyä kahdet puolitoistatuntiset kauneusunet. Sai nukuttua pois univelkoja ja kahdeksan vapaapäivän kunniaksi. Aijai! Juhannusviikolla oli totta kai aikaa muuhunkin kuin vain työhön...

Kanacaesarsalaatin voimalla alkoi maanantai!

Pikavisiitillä Stadissa ei voinut jättää käymättä yhdellä lattella. Aamulatte oli jäänyt kyseisenä päivänä juomatta kun päätin torkuttaa mahdollisimman pitkään ennen kuuden aamuvuoroa ;)

Koirien kanssa lenkillä <3

Loppuviikosta pääsi ihastelemaan nupuistaan aukeavia juhannusruusuja! Kokkoakin tuli katsottua, mutta nämä valkoiset ruusut voittavat sen mennen tullen!

Kun itse söi juhannuksena hyvin niin pitäähän sitä karvakamujakin palkita jollain hyvällä. Ticolle kelpasi vain maksalaatikko, Omar taas järsi herkkuluuta :)

Juhannusaatto tuli vietettyä rakkaan ystävän seurassa. Tunnelma oli aivan yhtä hilpeä kuin nämä ihanat vesimelonidrinkitkin. Eivät jää kesän ainoiksi...!

Miten kaikkien juhannus sujui? Sateisesta säästä huolimatta aurinkokin pääsi onneksi lämmittämään. Kalenterin mukaan päivät alkavat pitenemään, itse sanoisin että nyt se kesä vasta alkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)