maanantai 16. syyskuuta 2013

Viikonlopun oivalluksia

Viikonloppu meni töihinpaluun merkeissä ohi aivan liian nopeasti. Sen verran oli tekemistä etten edennyt tenttikirjassa paljoakaan, joten tällä viikolla täytyykin sitten oikein urakalla ottaa kiinni tuota "vajetta". Lauantaina lähdin suoraan töistä käymään serkuillani Porvoon suunnalla ja siellä vietin loppupäivän ihanassa seurassa! Lisäksi olinkin jo odotellut pääseväni metsälle etsimään kantarelleja ja ehkäpä tattejakin. Ajatuksissa oli saada saalista hieman enemmän kuin viime vuonna, jolloin marjojen ja sienien kerääminen jäi hieman vähemmälle kun serkkupojan kanssa rymysin pitkin metsiä... ;)

Tämän vuoden metsäreissun ajoitus oli tosin huono, sillä sadetta ei ollut tullut kunnolla eikä niitä kantarelleja löytynyt kuin pieneen kastikkeeseen :( Tulipa kuitenkin ulkoitua tunnin verran vaihtelevassa metsämaastossa silmät sieniä metsästäen ja kännykällä kuvia napaten. Torstain juoksutreenin jälkeen katselin maastoa aivan erilaisin silmin ja tulin siihen tulokseen, että täytyy joku kerta päästä kokeilemaan juoksua metsässä! Hyvällä onnella voisin nähdä peuroja, sillä niiden polkuja oli metsät täynnä. Sisäinen maantieteilijä ja geologi oli myös erittäin innoissaan maisemanvaihdoksesta.

Muutama herkku pilkisti ujosti sammalien keskellä.

Geologian opiskelija olisi niin halunnut tämän kotipihalleen koristeeksi!

Kun pää ei ollut hautautuneena tenttikirjan välissä niin ehti saada muihinkin asioihin liittyviä ahaa-elämyksiä!
Mulla on jo vähän aikaa tökkinyt Fastin valkosuklaavanukkaan syöminen. Se vaan tuntuu jotenkin aivan liian äklömakealta. Tänään kokeilin sekoittaa sen maidon sijasta piimään ja ai että oli niin hyvää! Juuri sopiva koostumus ja maku kun nappasin sen treenin jälkeen. Tulenko hieman jälkijunassa vai onko kukaan muu kokeillut tätä näin? :D

Viime viikolla tilaamaani Blackrollia (puolikovaa) tuli testailtua viikonlopun aikana oikein olan takaa. Ne jotka ovat tutustuneet edes jonkinlaisen pilatesrullan yms. käyttöön tietävät ne tuskanirvistykset työstäessään "trigger pointseja". Se kuitenkin tekee vain niin hyvää (vaikka edelleen olen sitä mieltä että hieroja on number one tässä!). Nyt kun jälleen oikein kunnolla innostuin kehonhuollosta niin ostin samalla itselleni vartaloharjan BodyShopista kuivaharjausta varten. Kuivaharjaus tapahtuu pyörivin vedoin kohti sydäntä jaloista aloittaen. Sen sanotaan mm.: poistavan kuolleen ihokerroksen, edistävän hiussuonten verenkiertoa ja virkistävän & kiinteyttävän ihoa. Pakkohan munkin on siis kokeilla millainen homma on kyseessä! :)



Miten teidän viikonloppu sujui? Eihän perjantai 13. päivä aiheuttanut pahoja hämminkejä? :D

2 kommenttia:

  1. Pe 13 pvä ja mikki ei toimi, eikä oikeen mikään muukaan sujunu sillon, mä oon vahvasti sitä mieltä että jollain korkeammalla voimalla oli näppinsä pelissä. Sunnuntaina toimi taas täydellisesti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän siltä kuulostaa.. Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan alkaa laulamaan! :D

      Poista

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)