torstai 20. kesäkuuta 2013

Treenaamaan, treenaamaan!

Päässä on soinut vaikka millaisia lurituksia ajankuluksi töissä ollessani. Suurin osa treenimusaa, mutta tänään soveltelin omia versioitani. Väsyneenä kun ne parhaat ideat keksii... Moni ehkä tietää "ryyppäämään, ryyppäämään" laulun. Mulla soi tuon version lisäksi "treenaamaan, treenaamaan" versio päässä.

Neljässä päivässä olen ehtinyt oleilla työpaikallani miltein 35 tuntia. Juhannuskiireiden takia päivät ovat olleet erittäin kiireisiä ja hikisiä; ja olenkin miettinyt läpällä laittavani tuon tuntimäärän juoksemisen tmsp kohdalle HeiaHeiaan. Nyt on onneksi kolme seuraavaa päivää vapaata ja saa keräillä itseään rauhassa.

Palatakseni omaan versiooni tuosta suomalaisuutta uhkuvasta laulusta: töissä vietetty aika on nakertanut pahasti mun treenejä tällä viikolla. Iltavuorojen takia en ole päässyt jumppiin ja superaikaisiin treenisessioihin en ole kyennyt maanantain jälkeen. Heian mukaan tällä viikolla on treenattu päälle 2 tuntia. Näin siis jos ei laske mukaan mun hurjaa hyötyliikunnan määrää ;)

Juhannuksena aionkin viettää  mahdollisimman paljon aikaa salilla. Kaksijakoisilla treeneillä hyvin todennäköisesti, sillä viime viikolla tuli huomattua kuinka tehokkaita ne on. Juhannusruokia aion myös nauttia hyvällä omatunnolla - kohtuudella toki :)

Postauksia luvassa siis juhannuksen aikanakin :)
Nyt nukkumaan ansaitut yöunet ja huomenna virtaa puhkuen salille <3

PS. Ensimmäinen kännykän kautta tehty postaus?! Sain päähäni tämän juuri kun iskin pääni tyynyyn enkä saanut unta ennen kuin kokeilin mokomaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)