keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ihan pimeetä touhua

Maanantaina mulla oli alakroppapäivä, joten nyt oli korkea aika pitää toinen. Tällä kertaa kuitenkin kaverin kanssa. Mä ja Laura suunnattiin siis aamusalille treenaamaan jalkojen lihaksia. Koska me molemmat ollaan hieman (tai vähän enemmän) "mä haluan osata sen uuden koreon heti ekan kerran jälkeen" kaltaisia tyyppejä, niin potkaistiin aamu käyntiin puolen tunnin BodyJamilla. Eilen fiilisteltiin ensimmäistä kertaa uusi BJ 65 kokonaisuudessaan läpi ja nyt testattiin muistia. Melko hyvin koreot tuli mieleen ihan näin ensimmäisen kerran jälkeen! Jos unohtaa hienosäädön puutteen tässä vaiheessa.. ;)

"Täällähän on ihanan pimeetä!"

Puolen tunnin tanssahtelun jälkeen oli lämmöt erittäin hyvin kohdillaan tiukkaa alakropan treeniä varten. Vaikka ilma oli pilvinen ja sadetta oli ilmassa, sali oli oudon tyhjä. Se ei meitä hirveästi haitannut, sillä saatiin ähkiä, hikoilla ja irvistellä juuri niin paljon kuin vain haluttiin. Ja tehdä meidän uutta lemppariliikettä - lantionnostoa - ilman uteliaita katseita. Naurettiinkin pariin otteeseen että ollaan me aika pimeitä kun ollaan ainoat salilla ja muut on ties missä... Viidenkymmenen minuutin salireissuksi lipsahti, mutta tulipa annettua kunnolla jaloille ja pakaroille kyytiä.

Ja koska me tosiaan ollaan aika pimeitä niin eihän me kauaa salilta poissa voitu pysyä. Molemmilla taisi olla muurahaisia housuissa kun kotona mietittiin vain, että mitä me täällä oikein tehdään ja muutaman tunnin kuluttua kiirehdittiin takaisin salille Lauran cardiospinuun. Paljon maksimisykealueilla treenaavalle on tärkeätä pitää yllä myös peruskuntoa,  joten puolisen tuntia ennen cardiota poljettiin kevyillä vastuksilla. Eihän tää homma nyt saa ihan överiksi mennä...! En tiedä olisiko ollut se aamuinen jalkatreeni vai ne muurahaiset, mutta tämän päivän cardiospinu tuntui jotenkin tavallista mahtavammalta. Energiaa riitti ja pystyin repimään itsestäni enemmän tehoja irti kuin yleensä. Harmi, että mun sykemittari päätti hajota eilen joten en päässyt mittailemaan huippusykkeitä. Sen verran korkealla kuitenkin, että sydän meinasi tulla kurkusta ulos pariin otteeseen ja kahdessa juoksubiisissä sain oksennuksen maun suuhun. Me likey!

Päivän treenisaldo oli 2,5 tuntia! Mahtavaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun piristät päivääni kommentillasi! :)